SM Drag & Street Finals
SM-sarjan viimeinen kiihdytyskilpailu kamppailtiin Alastarossa.
Autoja oli ilahduttavan paljon myös pohjoismaista. Sää
oli kuitenkin oikullinen.
Perjantaina saavuimme hyvissä ajoin paikalle. Mukanamme oli myös
uusi "mekaanikko-oppilas" Juha Lampen. (Heh, heh ei vielä
itsekään osata...) Perjantaina ehdittiin ajaa yksi lajittelukierros
ja olimme valmiina line upissa, kun "Esteri" ilmaisi tarpeensa. Ei
auttanut muu kuin sateen pitoon.
Lauantaina oli tarkoitus testata uusia alustaratkaisuja, mutta Esteri
taas sotki suunnitelmamme. Päivä kului huulta heittäen
ja odotellen.
Sunnuntaina onneksi sää selkeni ja pääsimme
lajittelemaan yhden kierroksen, jotta kaikki kilpailijat pääsivät
kilpailemaan. Lajittelu ei oikein sujunut: perjantaina alitimme indeksin
ajalla 9,86 s ja sunnuntaina aika oli 9,967 s. Kaaviossa tuli vastaan
Ahvenanmaan Danielsson, joka osoittautui odotettua pahemmaksi
vastustajaksi. Omasta punavalosta eli varaslähdöstä
johtuen siirryimme katsomon puolelle. Yllättäjä Marko
Mäkinen eteni finaaliin ja kohtasi Vesa Raiskin. Mäkinen
voitti kilpailun. Onnittelut Mäkiselle yllätyksestä!
Onnittelut myös SM-mitali kolmikolle:
1. Vesa Raiski
2. Jari Jurvelin
3. Harri Laukkanen
SYYSTERVEISET kaikille kilpakumppaneille ja mekaanikoille sekä
suomalaisille, ruotsalaisille että norjalaisille ja kiitokset
mielenkiintoisesta kilpailukaudesta!
toivoo PARÉN RACING TEAM